Politiikka - 10.04.2017 klo 15.43 - Uutinen

Puolensataa pamilaista kunnanvaltuustoihin

Puolensataa pamilaista kunnanvaltuustoihin

Kuntavaalit toimitettiin 9.4. Kuva: iStockphoto

Äänestysprosentti koko maassa nousi hieman edellisistä kuntavaaleista vuonna 2012. Kaikki hallituspuolueet menettivät kannatustaan.

Vuoden 2017 kuntavaalit on nyt taputeltu. Vaalien selkeä voittaja kokonaistuloksessa oli vihreät. Kuntavaaleissa toteutui jo pidempään näkyvissä ollut hallituspuolueiden alamäki. Hallituspuolueista perussuomalaiset menetti eniten paikkoja viime kuntavaaleihin verrattuna. Kuntavaalien äänestysaktiivisuus parani hieman vuoden 2012 kuntavaaleista: äänestämässä kävi 58,8 äänioikeutetuista, kun vuoden 2012 vastaava luku oli 58,3.

PAMiin ehdokkuutensa ilmoittaneita pyrki kuntapäättäjiksi 297 ehdokasta. Heistä 51 valittiin kunnanvaltuustoihin. Esimerkiksi Someron kunnassa valtuustoon pääsi kolme pamilaista, Pudasjärvellä kaksi ja niin ikään Lappeenrannassa kaksi.

Lisää aiheesta 21.4. ilmestyvässä Pam-lehdessä.

Kirjoittanut: Lotta Jokinen