Työelämä - 20.04.2017 klo 17.23 - Uutinen

Kesko lopettaa huhtikuussa nelisenkymmentä Siwaa ja Valintataloa

Kesko lopettaa huhtikuussa nelisenkymmentä Siwaa ja Valintataloa

Kesko lopettaa 41 Siwaa ja Valintataloa sekä maailman viimeisen Euromarketin huhtikuun loppuun mennessä. Myymälöistä on irtisanottu 206 työntekijää, mutta kaikki eivät jää työttömiksi.

Kun Kesko osti tappiollisen Suomen Lähikaupan, kilpailu- ja kuluttajavirasto edellytti, että Kesko myy kilpailijoilleen 60 myymälää 61 kaupan listalta. Torstaina Kesko ilmoitti, että määräaika on umpeutunut ja sen aikana on saatu myytyä kymmenen myymälää. Kesko kertoi lisäksi, että yhdeksän kilpailuviranomaisen listalla ollutta myymälää muutetaan K-Marketeiksi. Loput suljettaisiin huhtikuun loppuun mennessä.

Luottamusmiehet ovat edellyttäneet, että irtisanotuille tarjotaan työtä K-Market Oy:n lisäksi Keskon muista yksiköistä.
– Ehkä noin vajaalle puolelle heistä löytyy työtä K-Marketeista tai muualta konsernista, arvioi K-Market Oy:n Länsi-Suomen alueluottamusmies Kari Peltovirta.Osa irtisanotuista on siirtynyt muiden työnantajien palvelukseen, ja osa tekee kesälomatuurauksia Keskossa.
Peltovirran mukaan yrityskauppa ja sen tuoma oman tulevaisuuden epävarmuus on ollut entisille Suomen Lähikaupan työntekijöille raskasta, etenkin juuri kilpailuviranomaisen listalla olevissa myymälöissä.
– Tuskaa pahensi se, että tiedossa ei ollut sitä kilpailu- ja kuluttajaviraston asettamaa määräpäivää, johon mennessä lopullinen ratkaisu tulisi tehdä, Peltovirta sanoo.

Suomen Lähikaupan liikkeitä on alkuvuonna päätetty lopettaa myös toisessa ryhmässä. Helmikuussa tehtiin sulkemispäätös 53 myymälästä, jotka olivat painineet kannattavuusongelmien kanssa. Yhteistoimintaneuvottelut koskien viimeisimpiä lakkautusuhan alaisia yksiköitä käytiin tammikuusta alkaen, ja jo 2016 vuoden puolella oli kymmeniä kauppojen lakkautuksia.

Kauppiaistaminen jatkuu

Kilpailuviranomainen arvioi vuosi sitten, että ”joillekin myymälöille on todennäköisesti vaikea löytää soveltuvia tai kiinnostuneita ostajia”. Keskon varatoimitusjohtaja ja päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala totesi tiedotteessa, että osa myymälöistä toimi niin pienellä markkina-alueella ja oli niin heikosti kannattavia tai tappiollisia, etteivät kilpailijat olleet niistä kiinnostuneita.
Kesko muuttaa yli 400 Siwaa ja Valintataloa K-Marketeiksi. Kaupat siirretään asteittain kauppiaille vuoden 2018 loppuun mennessä. Suomen Lähikaupassa oli yli 600 myymälää.

Se maailman viimeinen Euromarket sijaitsee Kotkassa, muut lopetettavat myymälät näet täältä.

Kirjoittanut: Marja Ikkala