Järjestö - 20.09.2016 klo 09.13 - Uutinen

Finnwatchin mehututkijalle tuomio Thaimaassa

Finnwatchin mehututkijalle tuomio Thaimaassa

Andy Hall. Kuva: Annika Rauhala

Mehujen tuotanto-oloja Finnwatchille tutkinut Andy Hall on tuomittu vankeuteen ja sakkoihin. Hän aikoo valittaa tuomiosta. Ananasmehutehdas nosti useita syytteitä Hallia vastaan tämän paljastettua puutteita työoloissa.

Etelä-Bangkokin rikostuomioistuin totesi tiistaina Finnwatchin tutkijan Andy Hallin syylliseksi kunnianloukkaukseen ja tietoliikennerikokseen oikeusjutussa, jonka oli nostanut ananasmehutehdas Natural Fruit. Hall tuomittiin 3 vuoden vankeusrangaistukseen ja 150 000 bahtin (vajaat 4 000 euroa) sakkoihin – tosin oikeuden päätöksellä vankeus on ehdonalainen kahden vuoden ajan, minkä jälkeen tuomio raukeaa jos Hall ei syyllisty enää vastaaviin tekoihin. Finnwatchin tiedotteen mukaan Hall aikoo valittaa tuomiosta.

– Olemme järkyttyneitä oikeuden päätöksestä emmekä osanneet odottaa sitä oikeudessa esitettyjen todisteiden valossa. Tämä on surullinen päivä ihmisoikeuksille ja sananvapaudelle Thaimaassa, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala kommentoi.

– Andysta on tehty syntipukki, jotta voitaisiin vaimentaa muut äänet, jotka oikeutetusti puhuvat siirtotyöläisten oikeuksien puolesta.

Natural Fruit on käynnistänyt kaikkiaan neljä oikeusjuttua Hallia vastaan Finnwatchin vuonna 2013 julkaiseman suomalaisten kauppojen ns. omien merkkien tuotteiden vastuullisuutta tarkastelleen raportin julkaisemisen jälkeen. Finnwatch tutkii juuri yritysten vastuullisuutta. Raportti kertoi esimerkiksi, että tehtaissa raatoivat paperittomat siirtotyöntekijät. Tehtaasta peräisin olevia mehuja myytiin Suomessa Eldorado-, Pirkka- ja Rainbow-mehuina. S-ryhmän edustaja todisti oikeudessa Hallin puolesta, mutta oikeus tuomitsi Hallin silti. Yhden oikeudenkäynnin Hall voitti kaksi vuotta sitten. Kun tiistaina päättyneessä jutussa on tuomio nyt annettu, Hallia odottavat vielä uudet oikeudenkäynnit mm. hänen antamaansa haastatteluun liittyen.

Juttua täydennetty klo 10.19

Kirjoittanut: Tuomas Lehto