Työelämä - 03.09.2014 klo 12.20 - Uutinen

Superhyvät työpaikat harvassa

Vain 7 prosenttia SAK:laisten alojen työntekijöistä arvioi työpaikkansa työolot erittäin hyviksi, kertoo tuore tutkimus.

Vain 7 prosenttia SAK:laisten alojen työntekijöistä arvioi työpaikkansa työolot erittäin hyviksi.

SAK julkaisi tänään uudenlaisella menetelmällä tehdyn työelämän laatututkimuksen. Se näyttää, että 9 prosenttia työntekijöistä työskentelee hälyttävän huonoissa oloissa. Yli puolella työntekijöistä työolot ovat keskinkertaiset.

Pahin työpaikkojen laatua heikentävä tekijä on alituinen kiire. Ongelmia on myös toimeentulossa ja työn aiheuttamissa terveyshaitoissa. Sekin oli nähtävissä, että mitä huonommat työolot, sen enemmän ihmiset sairastavat. SAK:n tiedotteessa kehittämispäällikkö Juha Antila kääntää asian näin päin: "Parantamalla työoloja työnantaja saa vähemmän poissaoloja ja pidempään töissä jaksavia työntekijöitä".

Hyvän työn mittari on osa SAK:n työolobarometria, johon haastateltiin viime keväänä yli 1 200 työntekijää. Mittari pohjautuu Saksassa käytettyyn mittausmenetelmään.

PAMin viimekeväinen jäsenkysely kertoi myös työpaikkojen ilmapiiristä. Vastaajista valtaosa kertoi, että työpaikalla pystytään keskustelemaan työhön liittyvistä ongelmista ja että työkavereilta voi kysyä epävarmuutta aiheuttavista asioista.

Kirjoittanut: Tiina Ritala