Järjestö - 05.09.2014 klo 10.01 - Nro 10/14 - Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kumpi alkais?

Suljetun jengin touhua, on monen mielikuva ay-liikkeen päätöksenteosta. Ainakin PAMin liittokokousvaalin osalta on sanottava, että mielikuva on väärä. Tämän viikon alusta on voinut ilmoittautua ehdokkaaksi PAMin liittokokousvaaliin.

Suljetun jengin touhua, on monen mielikuva ay-liikkeen päätöksenteosta. Ainakin PAMin liittokokousvaalin osalta on sanottava, että mielikuva on väärä. Tämän viikon alusta on voinut ilmoittautua ehdokkaaksi PAMin liittokokousvaaliin. Ehdokkaaksi voi asettua jokainen jäsenmaksunsa hoitanut liiton jäsen. Avoimuus on aika lailla ainutlaatuista. Yleensä vaaleissa jo ehdokkuuden taakse on tavalla tai toisella kerättävä kannattajia. PAMissakin ehdokkaat toki lopullisesti asettaa ammattiosasto, johon ehdokas kuuluu. Karsintaa osasto ei kuitenkaan voi tehdä.

Yleinen suunta yhdistyselämässä on ollut siirtyä liittokokouksista pienempiin edustajistoihin. PAM kulkee nyt toiseen suuntaan. Keväällä järjestettävissä vaaleissa PAMin jäsenet äänestävät ehdokkaista noin 400 edustajaa liittokokoukseen, joka päättää muun muassa toiminnan linjoista ja valitsee hallinnon puheenjohtajaa myöten.

Äänestäminen voi olla vaikeaa 200 000 jäsenen ammattiliitossa ja silppuisessa työelämässä, jossa omaa työporukkaa ei välttämättä synny. Jos ei tunne yhtäkään ehdokkaana olevaa ja tämän ajatuksia, voi olla vaikea tukea ketään. Se, että ehdokkaaksi asettumisesta on tehty yksinkertaista, tuo toivottavasti helpotusta tähän vaivaan. Ehdokas voit olla sinä tai työkaverisi.

Kirjoittanut: Auli Kivenmaa, päätoimittaja