Politiikka - 27.06.2014 klo 09.51 - Nro 8/14 - Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Aikaa vaikuttamiseen

Naiset ovat aliedustettuina kaikissa niissä paikoissa, joissa tehdään perhettä suurempia päätöksiä. Tämä koskee ay-liikettä ja työnantajajärjestöjä, politiikkaa kaikilla tasoilla ja elinkeinoelämää.

Naiset ovat aliedustettuina kaikissa niissä paikoissa, joissa tehdään perhettä suurempia päätöksiä. Tämä koskee ay-liikettä ja työnantajajärjestöjä, politiikkaa kaikilla tasoilla ja elinkeinoelämää.

Jokunen kuukausi sitten julkaistiin ajankäyttötilasto, josta julkisuuteen nostettiin, että naisten lastensa kanssa viettämä aika oli vähentynyt. Se on tietysti huono kehitys, mutta varjoon jäi, että naiset ovat lasten kanssa edelleen moninkertaisen ajan miehiin verrattuna.

Tämä voi kuitenkin selittää, miksi naisia on osuuttaan vähemmän luottamustehtävissä. Niihin kasvetaan pikkuhiljaa ja ne vaativat omaa aikaa. Jos sitä ei ole, ei kasva päättäjäksi. Onneksi tähän voi vaikuttaa – perheissä ja eri järjestöissä ja yhteisöissä. Tässä lehdessä kerrotaan PAMin luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen peruskurssista, jonne lapset sai ottaa mukaan. Toisessa haastattelussa on äänessä viiden lapsen äiti, osa-aikainen myyjä, josta juuri tuli kansanedustaja. Hienoa!

Kirjoittanut: Auli Kivenmaa, päätoimittaja