Työelämä - 21.04.2017 klo 07.30 - Nro 5/17 - Kolumni

Juha Siltala: Ylityökorvaus muuttaa menetyksen toivoksi

Juha Siltala

Jos työntekijät eivät pysty omilla ponnistuksillaan parantamaan elinolojaan, työ lakkaa innostamasta heitä.

Jos sunnuntaityöt ja yötyöt maksettaisiin samalla taksalla kuin normaalit arkipäivät, Helsinki olisi auki 24/7 ja nuorekas pöhinä jumputtaisi korvissa niin kuin suuren maailman metropoleissa konsanaan, kampanjoivat jotkut työnantajat talousliberaalien kokoomuslaisten säestyksellä. Mielikuvatasolla leimataan ay-liike taas kerran kaiken hauskan, kansainvälisen ja nykyaikaisen vastavoimaksi. Pitäessään kiinni pyhälisistä ja yölisistä nuo jämähtäneet ay-jäärät kaiketi tahtovat kahlita Suomen neuvostoajan ilottomaan harmauteen, jossa asiakas ei merkinnyt mitään.

Yrittäjät ja kokoomuslaiset voisivat vaihteeksi tarkastella ylityökorvausta oman keskeisen arvonsa, yrittämisen palkitsemisen, näkökulmasta. Pienipalkkainen työntekijä saa nauttia sen elähdyttävästä voimasta ainoastaan näiden epätavallisen työajan lisien ansiosta. Kun hoitaja, vartija, myyjä tai tarjoilija ottaa hankalan työajan, uhraa unirytminsä ja perheen kanssa vietettyjä kalliita tunteja, hän saa lyhennettyä asuntolainaansa ja säästettyä pahan päivän, esimerkiksi autoremontin tai hammaslääkärilaskun, varalta. Hän pystyy ottamaan vastuuta omasta elämästään toimimalla pitkäjänteisesti: uhraamalla välittömät etunsa pitkän tähtäimen etujen hyväksi.

USA pääsisi joidenkin arvioiden mukaan takaisin työtätekevän keskiluokan hyviin aikoihin, jos vähemmän kuin 69 000 dollaria vuodessa ansaitsevat saisivat ylityökorvauk­sen jokaisesta yli 40:n menevästä viikkotunnista: silloin yli 10 miljoonalle työntekijälle kertyisi rahaa ja aikaa perheen kanssa vietettäväksi. Yritysten olisi palkattava lisää väkeä. Työttömyys vähenisi ja palkkataso nousisi. Nykyisessä järjestelmässä työssäolijat tekevät useamman edestä. Siksi ylityökorvaukseen oikeuttavasta tulorajasta väännetään niin kovasti kättä Trumpinkin aikana.
Jos työntekijät eivät pysty omilla ponnistuksillaan parantamaan elinolojaan, työ lakkaa innostamasta heitä. Historia tarjoaa esimerkkejä siitä, miten laadutonta ja tehotonta oli sellaisten alustalaisten työ, joiden tuottamasta ylijäämästä ei jäänyt omaan käyttöön muuta kuin hengissä sinnittelyyn riittävä osuus.

Kirjoittanut: Juha Siltala, Helsingin yliopiston Suomen historian professori